Mustasukkaisuuden diilaamisesta

Tämä on niin monitahoinen aihe jotta tästä saisi romaanin, mutta kirjoitan nyt jotain perusjuttuja koska tästä minulta on kysytty paljon. :)

Oma näkemykseni mustasukkaisuudesta on muuttunut vuosien varrella, olen itsekin joskus kokenut aivan oikeutetuksi rajoittaa kumppanin toimia oman epävarmuuteni poistamiseksi. Nykyään kun ajattelen asiaa, se tuntuu tosi hassulta, myös monosuhdekontekstissa, että tosiaan omaa menettämisen pelkoa ja itsetunnon ongelmia, vajavaisuutta ja riittämättömyyden tunnetta "käsitellään" käsittelemättä niitä alkusyitä ollenkaan, vaan painetaan villasella rajoittamalla kumppanin toimintaa niin ettei nämä omat epävarmuudet pääse pintaan.

Lopulta aika erikoista. Siitä on jopa muodostunut ihan normaali toimintatapa, tiedän ihmisiä jotka eivät esim. laske kumppaniaan sekasaunaan. Jotka eivät hyväksy kumppanilleen ystävää joka olisi tätä kiinnostavaa sukupuolta. Jne... Ja voi kyllä, minä niin tiedän sen mustasukkaisuuden tunteen, joka ei tosiaan ole vain jotain pientä epämukavaa fiilistä vaan murskaava pelko joka vie jalat alta ja kaikelta pohjan pois, joka pistää oksettamaan ja tekee aivan toimintakyvyttömäksi takertujaksi. Mutta olen sen pikkuhiljaa tajunnut, että ne fiilikset nousee MINUSTA itsestäni, ei siitä mitä minun kumppanini tekee. (Tähän sen verran disclaimeria että ei mustasukkaisuus ole aina tyhjästä revittyä, aina on tyyppejä jotka ei ole skarppeja ja rehellisiä, ja joku voi puukottaa selkään. Mutta jos ajatellaan nyt toimivaa ihmissuhdetta.) Mustasukkaisuutta nousee pintaan silloin kun ei ole varma, hyväsytty, rakastettu olo, ja sille voi onneksi tehdä paljonkin. Mustasukkaisuus ei ole niinkään se ongelma, vaan oire. Tärkeää on tunnistaa ne tunteet joista mustasukkaisuus nousee, ja käsitellä niitä.

Se on lopulta matka syvälle itseen. Minua on auttanut paljon muista syistä käymäni psykoterapia, joka on korjannut pikkuhiljaa myös niitä asioita itsessäni jotka mustasukkaisuutta nostaa. Olen saanut rakennettua varmaa pohjaa joka kantaa myös ihmissuhdeasioissa. Olen oppinut luottamaan siihen että minun kanssani ollaan siksi että minun kanssani halutaan olla, eikä sosiaalisen paineen takia, ei siksi että vahdin ja rajoitan ja estän. Kommunikoinnin tärkeyttä ei voi tässäkään asiassa, kuten polyelämässä yleensäkään, liikaa korostaa. Silloinkin kun ne omat pelot ja epävarmuudet tuntuu niin tyhmiltä ettei niitä edes viitsisi ääneen sanoa. Usein polyamoria ymmärretään niin että okei, tuossa on ihmisiä joilla ei mustasukkaisuutta ole. Mutta se ei ole totta, kyllä sitä on. Toisilla vähemmän, toisilla enemmän. Kaikille osapuolille turvallisen, rakastavan ja keskustelulle avoimen ilmapiirin rakentaminen vaan korostuu tosi paljon.

Pieni esittely

Olen itse 31 vuotias kaiketi naisihminen, asun ja olen syntynyt Imatralla. Olen elänyt todeksi eettistä monisuhteisuutta alle parikymppisestä, silloin vielä tuntematta asialle edes termejä. Yrittäen ja erehtyen. Välillä kompuroiden ja rakastaen täysillä. Välillä vähän kaapissa ja nykyään täysin avoimesti.

Pitkä suhteeni (yli 10v) Janin kanssa päättyi tämän vuoden puolella, jaan elämäni tällä hetkellä kumppanini Tuomaksen kanssa, jonka tapasin loppuvuodesta 2014. Olemme aiemmin asuneet isolla porukalla isossa omakotitalossa edellämainittujen henkilöiden, sekä minun ja Janin lasten (2kpl), erään toisen kumppanini, ja kämppiksen kanssa. Seassa myös pääosan ajasta Janin toinen kumppani sekä toisinaan kämppiksen kumppani. Ja paljon eläimiä. Joko menee sekavaksi... Ihminen on laumaeläin. <3 Pääasiassa tosi positiivinen kokemus, josta valitettavasti erään osapuolen ongelmat hyväksyä tilanne särkivät paljon, ja toisen ikäkriisi sekä suhteiden ongelmat viimeistelivät loput.

Nyt siis back to basics, kerrostalossa asutaan ja jaan vanhemmuutta edelleen Janin kanssa, asun Tuomaksen ja lasten kanssa, olen löytänyt elämääni uuden kiinnostavan tyypin ja saa nähdä miten se etenee, omalla painollaan. Olen sairaslomalla pahan paniikkihäiriön takia ainakin vuoden loppuun, kehitän aktiivisesti keinoja diilata sen kanssa ja käyn kuntoutuspsykoterapiassa ihanalla tyypillä joka tukee myös suhdemuotoamme täysillä. Nyt kesällä olen keränny mustikkaa lisätulonlähteeksi, se onnistuu paniikkihäiriöiseltäkin onneksi. Parveke on täynnä kaikenlaista hyötykasvia, jouduin jättämään taakseni aikamoiset viljelmät muuttaessani. Lisäksi ompelen paljon, korjaan vanhaa ja teen uutta, ja tämän vuoden kokeilu olla ostamatta yhtäkään uutta vaatetta, on osin tästä syystä jo onnistuneesti yli puolenvälin. :)

Eläimistä meille jäi kolme kissaa, erinäinen määrä kääpiöhamstereita sekä ötökät, koirat ovat toisinaan täällä ja toisinaan vanhassa tutussa kodissa.

Elämä pyörii todellisuudessa toki paljon lasten ja heidän asioidensa ympäillä, mutta tulen pääasiassa jättämään heidät tämän blogin ulkopuolelle heidän yksityisyytensä suojelemiseksi. Yleisesti polyamorisen elämäntavan ja lapsiperheellisyyden yhdistämisestä tulen jossain vaiheessa kirjoittamaan.

Ohessa kissakuvia koska ne nyt liittyy aina. <3

Yleinen disclaimer

Haluan selventää tosiaan, että vaikka oma elämäntapa tuntuu itselle täysin oikealta ja ainoalta vaihtoehdolta, en ole mitenkään monogamisia suhteita vastaan. Tiedän että monisuhteisuus ei ole kaikkien juttu. En pidä omaa suhdemuotoani parempana kuin muitakaan, joskin pidän terveenä myös monosuhteissa että oman suhteen rajat, säännöt ja kuviot puhutaan juurta jaksain selviksi eikä hypätä valmiiseen muottiin.

En petä, enkä hyväksy pettämistä.

Omat suhteeni eivät ole "luvallista pettämistä", "pelkkää seksiä", "jotain siinä sivussa", tai mitä näitä nyt onkaan tullut kuultua. Myöskään emme ole eläimiin sekaantujia, eivätkä lapsemme kärsi ihmissuhteistamme tai näe sopimattomia. (Kyllä, näitä on tosiaan epäilty.)

Seurustelusta

Hartaudella odotetulta tapaamiselta kiinnostavan tyypin kanssa jäi mieleen muutakin kuin hetkellisesti kadonneet korvikset ja perhoset vatsassa - nimittäin meidän erilainen näkemys seurustelun määritelmästä, kun kyseessä on ei-monogaminen elämäntapa. Ymmärrän hyvin sen että monogamisesta näkökulmasta seurustelun määrittelee helposti sitä kautta että sitten ei tapailla muita, eikä tätä tule välttämättä koskaan miettineeksi sen enempää.

Itselleni tähänastisten kumppanien kanssa on aina jossain vaiheessa tullut vastaan tilanne jossa otetaan se askel ja päätetään seurustelun aloittamisesta. Se merkitsee minulle sitoutumista ihmiseen, hänen ottamista mukaan kaikkeen päätöksentekoon asioissa jotka koskevat myös häntä. Sitä että ensimmäisen vaikeuden noustessa en käänny kannoillani vaan sitoudun aktiivisesti luomaan tilanteesta toimivampaa kaikille, ja tätä toki odotan myös vastavuoroisesti. Myöskin kaapista tulemista ja sitä että voidaan esitellä toisemme kumppaneina vaikka sukulaisille ja ystäville. Sitä, että ollaan ilmoitusvelvollisia jos tilanteet muuttuu. Sitä, että otan hänen tarpeensa, tunteensa ja odotuksensa huomioon siinä kuin muidenkin kumppanien, syvällisemmin kuin ehkä satunnaisemmassa ja kevyemmässä tapailusuhteessa olisi. Pyrin antamaan turvaa ja hyväksyntää. Pyrin osaltani tukemaan hyvää suhdetta metamurujen välillä. Pidemmän päälle ehkäpä myös yhteisen asumisen kysymyksiä, vanhemmuuden jakamista, pyykkivuoroja, talouden suunnittelua jne. Elämän perusasioita.

Mutta en sulje pois muita suhteitani.

Minä en välttämättä vain tapaile useampaa ihmistä, minä sitoudun, rakastan, tahdon, jaan. Annan ja kannan. Kevyemmille suhteille on toki toisinaan niillekin paikkansa. Seurustelu on minulle myös jotain jonka lopettamiseksi täytyy ns. erota. Ei siis jotain jonka voi vain antaa kuivua kasaan harventamalla yhteydenpitoa.