Kuulumisia!

Pitkästä aikaa...

Elämä on ottanut askeleita eteenpäin vaikka tätä sivua en ole jaksanutkaan tässä päivittää. Olaan Tuomaksen ja lasten kansa muutettu Joutsenoon keskelle korpea tammikuun lopussa, ja kylläpä se tuntuu jo nyt aivan loistavalta ratkaisulta! Vaikka kesää tässä toki odotellaan, kasvihuonetta ja majanrakennusta ja luonnonrauhaa. Nyt jo kävelyretket tuolla ympäröivissä metsissä on osoittaneet että olemme tulleet kotiin. :) Perheeseen kuuluu nykyään myös lampaita, vuohet on hankintalistalla ja lintuja hankimme varmasti myös. Yhtään ei ole haitannut pätkivät sähköt, puiden kantaminen, ja pitkä matka kaikkialle. Vastapainoksi on omaa rauhaa, luonto lähellä ja tilaa olla ja hengittää. Lähdevettä tulee hanasta ja pihan perällä nököttää punainen hirsisauna. :)

Suhdeasioissa on tapahtunut myös kaikkea jännää ja ihanaa, Tuomas ja Anni seurustelevat myös keskenään. Olemme triadi. Se on minusta aivan ihanaa, jännittävää, kutkuttavaa, joskus hieman pelottavaa, mutta asiat ovat menneet todella omalla painollaan ja hitaasti tähän suuntaan, ja kaikki tuntuu todella oikealta. Mielessä on välillä kaikenlaisia skenaarioita mitä voisi käydä, kun kaikkien keskinäiset välit vaikuttaa tässä tilanteessa kuitenkin kaikkiin osapuoliin tavallistakin enemmän, mutta eiköhän tämä mitä jos -elämä ole jo niin nähty. Joten tällä tiellä jatketaan. <3

Lähemmäs vai kauemmas..

Suhteiden miettiminen muuten kuin perinteisen mallin kautta, ei ole ollenkaan niin helppoa vieläkään itselle kuin toivoisin. Tuomaksella on hiukan kriisiä meidän suhteen asettumisesta arkisiin uomiinsa ja työstressikin painaa päälle, on tullut puhetta siitä jos hänellä olisi omakin asunto. Erosta ei kuitenkaan ole kysymys. Oman tilan ja ajan kaipuusta ja siitä, että niitä reittejä meidän yhteiselle ajallekin löytyisi taas enemmän painoarvoa.

Miksi tuntuu itselle tämä ajatus kuitenkin niin maailmaa hajottavalta, kun kuitenkaan en pidä mitenkään mahdottomana seurustella hyvinkin tiiviisti ja jakaa elämäänsä ihmisen kanssa jonka kanssa ei kuitenkaan asu? Ja ymmärrän nuo pointit todella hyvin. Jotenkin askeleen ottaminen "taaksepäin" tuntuu todella hurjalta, vaikka kysehän ei ole mistään taaksepäin menemisestä, muuta kuin perinteisessä mielessä, jolloin ainoa syy parin erilleen muuttamiseen on suhteen päättyminen. Tässä kyse on kuitenkin askeleesta eteenpäin, meidän suhteessamme. Sen muoto vaan ei välttämättä ole sama kuin muissa suhteissa, sama kuin ennen, sama kuin viime vuonna. Meidän suhteemme alku on ollut hurjan intensiivinen, ehkäpä sen muodon hakeutuminen arkielämään sopivaksi tuntuu juuri siksi niin raastavalta välillä. Kumpikin toivoo säilyttävänsä jotain jonka säilyminen alkuperäisen laisena polttaisi molemmat pian loppuun kuitenkin...

Koen että oman arkisen elämäni sujuvuuden takaa parhaiten useamman aikuisen asuminen yhdessä. Toki osaan lapsistani kantaa vastuun yksinkin, mutta laumassa eläminen on heillekin luontevinta. Oma pää on vaihteeksi tällä hetkellä melko hyvin läjässä, mutta tiedän niitä hetkiä tulevan kun se ei sitä ole. Koen silloin tärkeäksi että saan tukea silloin kun sitä tarvitsen. Ja vaikka Tuomaksen mahdollinen oma asunto ei tietenkään sulje hänen antamansa tukea pois, se tuntuu kuitenkin askeleen kaukaisemmalta.

Noh, päädyimme kuitenkin antamaan asioille aikaa ja toistaiseksi asumme edelleen yhdessä. Ei kiirettä.

Joulumutkaisuus...

Joulu, perinteisenä perhejuhlana, on ajoittain pistänyt meidän laumalla pakan sekaisin. Kuka aikuisista on menossa minnekin, minne meitä toivotaan vain ydinperheenä, keille ei olla elämästämme edes avoimesti kerrottu, ja nyt kun Janin kanssa tiet ovat eronneet, vielä sekin kysymys, että missä lapset viettävät joulua. Olisipa kiva vaan sulloutua saman katon alle, mutta siitä lie turha haaveilla. Voi olla, että lapset ovat isällään joulun, ja itse joudun keksimään jotain aivan muuta. Omien vanhempien luona ei myöskään tänä vuonna ole perinteisiä joulumeininkejä, olen kaiketi ollut salaa jouluihminen koska tämä kyllä jättää aukon. :D

Siskoltani kuulin joulun alla, muutama vuosi sitten kun tulimme polyelämän kanssa kaapista, että siihen hän vetää rajan että meidän perheestä ei joulupöydässä istu kuin kaksi aikuista. Asenteet lie hänellä muuttuneet edes hieman sittemmin ja olemme istuneet vanhempieni ruokapöydässä ydinperhettä isommalla kokoonpanolla ja joo, siellä joulupöydässäkin. Mutta tuo lause on silti jäänyt mieleeni. Jollain tavalla ajatus rakkaudesta ja jakamisesta jää aika kauas jos sen piiriin lasketaan kuitenkin vain tietyt henkilöt, että asetelma säilyy hyvänä. Olen herätellyt ajatusta josko alkaisin järjestää omassa kotonani joulua niille joilla ei ole paikkaa mihin mennä, tai löytyy muutenvaan halua keksiä omia jouluperinteitä. Ystäviä tai tuttuja tai muita ihmisiä. Tuokoon vaikka viis kumppania. <3

Riittämisestä

Tänään on tullut pohdittua Tuomaksen kanssa kovaa asiaa riittämisestä, ja ajattelin kirjoittaa ahaa-elämykset tänne ylös.

Minulle on sanottu joskus että poly on ahne. Sille ei yksi riitä

Ettei yksi riittäisi, omalla kohdalla se ei ole niin. Koen olevani poly vaikka miulla ei ois yhtään kumppania. Poly vaikka seurustelisin yhden kanssa. Kyse on enemmänkin siitä että kuinka monelle ihmiselle itse koen voivani antaa hyvän ihmissuhteen. Jossa on hyvää arkea ja aikaa myös kahdestaan, eikä hätästä pomppimista yhden heilan luota toisen luo. Tällä haavaa olen todennut sen määrän olevan kaksi vakavaa suhdetta, jos ei asuta kaikki yhdessä. Sitä en sano etteikö joku voisi olla poly siitäkin syystä että yksi ei riitä. Kaiketi joku on monosuhteessakin vallankäytöllisistä syistä enemmän kuin rakkaudesta, meitä on moneen junaan.

Itse koen että yhden suht herkästi läheisyyttä osoittavan kumppanin kanssa minun ihmissuhdetarpeeni tulevat helpostikin täytettyä, mutta se ei sulje kuitenkaan muuta pois. Kyse ei vaan ole siitä ettei yhden ihmisen läheisyys ja rakkaus riitä. Ajattelen rakkautta lisääntyvänä luonnonvarana, se että miulla on sitä enemmän, annan läheisyyttä enemmän, se ei ole mistään toisesta rakkaudesta pois. Ajankäyttö ja muut asiat asettaa sen rajan monen kanssa sitä haluan vakavalta pohjalta jakaa.

Mustasukkaisuuden diilaamisesta

Tämä on niin monitahoinen aihe jotta tästä saisi romaanin, mutta kirjoitan nyt jotain perusjuttuja koska tästä minulta on kysytty paljon. :)

Oma näkemykseni mustasukkaisuudesta on muuttunut vuosien varrella, olen itsekin joskus kokenut aivan oikeutetuksi rajoittaa kumppanin toimia oman epävarmuuteni poistamiseksi. Nykyään kun ajattelen asiaa, se tuntuu tosi hassulta, myös monosuhdekontekstissa, että tosiaan omaa menettämisen pelkoa ja itsetunnon ongelmia, vajavaisuutta ja riittämättömyyden tunnetta "käsitellään" käsittelemättä niitä alkusyitä ollenkaan, vaan painetaan villasella rajoittamalla kumppanin toimintaa niin ettei nämä omat epävarmuudet pääse pintaan.

Lopulta aika erikoista. Siitä on jopa muodostunut ihan normaali toimintatapa, tiedän ihmisiä jotka eivät esim. laske kumppaniaan sekasaunaan. Jotka eivät hyväksy kumppanilleen ystävää joka olisi tätä kiinnostavaa sukupuolta. Jne... Ja voi kyllä, minä niin tiedän sen mustasukkaisuuden tunteen, joka ei tosiaan ole vain jotain pientä epämukavaa fiilistä vaan murskaava pelko joka vie jalat alta ja kaikelta pohjan pois, joka pistää oksettamaan ja tekee aivan toimintakyvyttömäksi takertujaksi. Mutta olen sen pikkuhiljaa tajunnut, että ne fiilikset nousee MINUSTA itsestäni, ei siitä mitä minun kumppanini tekee. (Tähän sen verran disclaimeria että ei mustasukkaisuus ole aina tyhjästä revittyä, aina on tyyppejä jotka ei ole skarppeja ja rehellisiä, ja joku voi puukottaa selkään. Mutta jos ajatellaan nyt toimivaa ihmissuhdetta.) Mustasukkaisuutta nousee pintaan silloin kun ei ole varma, hyväsytty, rakastettu olo, ja sille voi onneksi tehdä paljonkin. Mustasukkaisuus ei ole niinkään se ongelma, vaan oire. Tärkeää on tunnistaa ne tunteet joista mustasukkaisuus nousee, ja käsitellä niitä.

Se on lopulta matka syvälle itseen. Minua on auttanut paljon muista syistä käymäni psykoterapia, joka on korjannut pikkuhiljaa myös niitä asioita itsessäni jotka mustasukkaisuutta nostaa. Olen saanut rakennettua varmaa pohjaa joka kantaa myös ihmissuhdeasioissa. Olen oppinut luottamaan siihen että minun kanssani ollaan siksi että minun kanssani halutaan olla, eikä sosiaalisen paineen takia, ei siksi että vahdin ja rajoitan ja estän. Kommunikoinnin tärkeyttä ei voi tässäkään asiassa, kuten polyelämässä yleensäkään, liikaa korostaa. Silloinkin kun ne omat pelot ja epävarmuudet tuntuu niin tyhmiltä ettei niitä edes viitsisi ääneen sanoa. Usein polyamoria ymmärretään niin että okei, tuossa on ihmisiä joilla ei mustasukkaisuutta ole. Mutta se ei ole totta, kyllä sitä on. Toisilla vähemmän, toisilla enemmän. Kaikille osapuolille turvallisen, rakastavan ja keskustelulle avoimen ilmapiirin rakentaminen vaan korostuu tosi paljon.

Pieni esittely

Olen itse 31 vuotias kaiketi naisihminen, asun ja olen syntynyt Imatralla. Olen elänyt todeksi eettistä monisuhteisuutta alle parikymppisestä, silloin vielä tuntematta asialle edes termejä. Yrittäen ja erehtyen. Välillä kompuroiden ja rakastaen täysillä. Välillä vähän kaapissa ja nykyään täysin avoimesti.

Pitkä suhteeni (yli 10v) Janin kanssa päättyi tämän vuoden puolella, jaan elämäni tällä hetkellä kumppanini Tuomaksen kanssa, jonka tapasin loppuvuodesta 2014. Olemme aiemmin asuneet isolla porukalla isossa omakotitalossa edellämainittujen henkilöiden, sekä minun ja Janin lasten (2kpl), erään toisen kumppanini, ja kämppiksen kanssa. Seassa myös pääosan ajasta Janin toinen kumppani sekä toisinaan kämppiksen kumppani. Ja paljon eläimiä. Joko menee sekavaksi... Ihminen on laumaeläin. <3 Pääasiassa tosi positiivinen kokemus, josta valitettavasti erään osapuolen ongelmat hyväksyä tilanne särkivät paljon, ja toisen ikäkriisi sekä suhteiden ongelmat viimeistelivät loput.

Nyt siis back to basics, kerrostalossa asutaan ja jaan vanhemmuutta edelleen Janin kanssa, asun Tuomaksen ja lasten kanssa, olen löytänyt elämääni uuden kiinnostavan tyypin ja saa nähdä miten se etenee, omalla painollaan. Olen sairaslomalla pahan paniikkihäiriön takia ainakin vuoden loppuun, kehitän aktiivisesti keinoja diilata sen kanssa ja käyn kuntoutuspsykoterapiassa ihanalla tyypillä joka tukee myös suhdemuotoamme täysillä. Nyt kesällä olen keränny mustikkaa lisätulonlähteeksi, se onnistuu paniikkihäiriöiseltäkin onneksi. Parveke on täynnä kaikenlaista hyötykasvia, jouduin jättämään taakseni aikamoiset viljelmät muuttaessani. Lisäksi ompelen paljon, korjaan vanhaa ja teen uutta, ja tämän vuoden kokeilu olla ostamatta yhtäkään uutta vaatetta, on osin tästä syystä jo onnistuneesti yli puolenvälin. :)

Eläimistä meille jäi kolme kissaa, erinäinen määrä kääpiöhamstereita sekä ötökät, koirat ovat toisinaan täällä ja toisinaan vanhassa tutussa kodissa.

Elämä pyörii todellisuudessa toki paljon lasten ja heidän asioidensa ympäillä, mutta tulen pääasiassa jättämään heidät tämän blogin ulkopuolelle heidän yksityisyytensä suojelemiseksi. Yleisesti polyamorisen elämäntavan ja lapsiperheellisyyden yhdistämisestä tulen jossain vaiheessa kirjoittamaan.

Ohessa kissakuvia koska ne nyt liittyy aina. <3

Yleinen disclaimer

Haluan selventää tosiaan, että vaikka oma elämäntapa tuntuu itselle täysin oikealta ja ainoalta vaihtoehdolta, en ole mitenkään monogamisia suhteita vastaan. Tiedän että monisuhteisuus ei ole kaikkien juttu. En pidä omaa suhdemuotoani parempana kuin muitakaan, joskin pidän terveenä myös monosuhteissa että oman suhteen rajat, säännöt ja kuviot puhutaan juurta jaksain selviksi eikä hypätä valmiiseen muottiin.

En petä, enkä hyväksy pettämistä.

Omat suhteeni eivät ole "luvallista pettämistä", "pelkkää seksiä", "jotain siinä sivussa", tai mitä näitä nyt onkaan tullut kuultua. Myöskään emme ole eläimiin sekaantujia, eivätkä lapsemme kärsi ihmissuhteistamme tai näe sopimattomia. (Kyllä, näitä on tosiaan epäilty.)