sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kuulumisia!

Pitkästä aikaa...

Elämä on ottanut askeleita eteenpäin vaikka tätä sivua en ole jaksanutkaan tässä päivittää. Olaan Tuomaksen ja lasten kansa muutettu Joutsenoon keskelle korpea tammikuun lopussa, ja kylläpä se tuntuu jo nyt aivan loistavalta ratkaisulta! Vaikka kesää tässä toki odotellaan, kasvihuonetta ja majanrakennusta ja luonnonrauhaa. Nyt jo kävelyretket tuolla ympäröivissä metsissä on osoittaneet että olemme tulleet kotiin. :) Perheeseen kuuluu nykyään myös lampaita, vuohet on hankintalistalla ja lintuja hankimme varmasti myös. Yhtään ei ole haitannut pätkivät sähköt, puiden kantaminen, ja pitkä matka kaikkialle. Vastapainoksi on omaa rauhaa, luonto lähellä ja tilaa olla ja hengittää. Lähdevettä tulee hanasta ja pihan perällä nököttää punainen hirsisauna. :)

Suhdeasioissa on tapahtunut myös kaikkea jännää ja ihanaa, Tuomas ja Anni seurustelevat myös keskenään. Olemme triadi. Se on minusta aivan ihanaa, jännittävää, kutkuttavaa, joskus hieman pelottavaa, mutta asiat ovat menneet todella omalla painollaan ja hitaasti tähän suuntaan, ja kaikki tuntuu todella oikealta. Mielessä on välillä kaikenlaisia skenaarioita mitä voisi käydä, kun kaikkien keskinäiset välit vaikuttaa tässä tilanteessa kuitenkin kaikkiin osapuoliin tavallistakin enemmän, mutta eiköhän tämä mitä jos -elämä ole jo niin nähty. Joten tällä tiellä jatketaan. <3